Tunneilla harjoitellaan tankoakrobatian perustaitoja ikätasolle sopivin harjoittein. Tunnit koostuvat erilaisista tempuista ja tekniikkaharjoituksista ja isona osana harjoittelua on kehonhallinta ja liikkuvuusharjoitukset. Tunneilla harjoitellaan iloisessa ja kannustavassa ilmapirissä yhdessä oppien ja toisia kannustaen!
Ohjaajana tankotaiteilija- ja valmentaja Henriikka Roo
*Kausimaksua ei palauteta tai hyvitetä, mikäli kauden keskeyttää tai mikäli joudumme syystä tai toisesta keskeyttämään kurssin. Pyrimme siinä tapauksessa kuitenkin järjestämään mahdollisuuksien mukaan korvaavaa toimintaa tai jatkamaan kautta eteenpäin.